Luovuus ja taiteellisuus opetuksessa

Luovuus ja taiteellisuus opetuksessa   Torstaina 8.2. klo 17.30 koulumme väki kokoontui toiminnalliseen ja keskustelevaan vanhempainiltaan. Pohdimme yhdessä, kuinka kohtaamme luovuuden arjen suunnittelussa, yllätyksissä, muutoksissa. Kuinka se tarjoaa meille mahdollisuuden löytää väylät joustoon, kompromisseihin, empatiaan tai toimintaan ennalta arvaamattomissa tilanteissa. Keskustelimme siitä, miten taide opetuksessa kehittää tunne-elämän taitoja. Tunteet, teot …

Kielten hankkeen kuulumisia

Kielten hankkeen kuulumisia     Kielten valtakunnallisen kärkihankkeen ensimmäinen lukuvuosi on jo vaihtunut kevätlukukaudeksi ja jouluna oli ensimmäisen välikatsauksen aika. Syyslukukauden aluksi kerroin lasten kuulumisia ja heidän kertomiaan mielipiteitä kieltenopiskelusta ja joulukuussa tein kyselyn esiopetuksen sekä 1., 2. ja 4. luokan vanhemmille saadakseni hieman lisää palautetta hankkeesta. Lämmin kiitos kaikille …

Tietotekniikkaa 7. luokalla

Tietotekniikkaa 7. luokalla Tieto- ja viestintätekniikkaa hyödynnetään monissa oppiaineissa. 7. luokkalaiset opiskelevat tämän lisäksi yhden tunnin viikossa tietotekniikkaa. Tänä syksynä olemme harjoitelleet tekstinkäsittelyssä muotoiluiden ja tyylien käyttämistä, taulukoiden tekoa sekä kuvien lisäämistä. Olemme myös hakeneet tietoa netistä ja harjoitelleet lähteiden oikeaa merkitsemistä ja perehtyneet kuvien käyttöoikeuksiin, sähköpostin käyttöön ja netikettiin. …

Suomi 100

Suomi 100 Itsenäinen Suomi täyttää 6.12. sata vuotta. Suomi on siis saavuttanut ihmisen elämän mittaisen iän. Näihin sataan vuoteen mahtuu paljon. Suomi on kokenut näiden vuosien varrella useita kohtalon hetkiä, mutta selvinnyt niistä omalla periksi antamattomalla tavallaan. Suomi itsenäistyi 6.12.1917 hyvin vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen. Ensin väännettiin kättä siitä kenellä oli …

5.-6. luokan fysiikan opiskelua

5.-6. luokan fysiikan opiskelua   Kaksi viikkoa sitten 5.-6. luokan oppilaat aloittivat fysiikan opiskelun. Kahden viikon aikana olemme tutkineet akustiikan ja optiikan perusilmiöitä. Syysloman jälkeen luvassa on vielä sähköoppia ja magnetismia. Akustiikan ja optiikan tunneilla olemme tehneet erilaisia kokeita, joissa olemme tarkastelleet muun muassa esineen materiaalin ja koon vaikutusta äänen …

Sadonkorjuun aikaa ja Mikael-juhlia

Sadonkorjuun aikaa ja Mikael-juhlia   Syyskuun 29.päivänä kokoontuivat luokat juhlimaan perinteisiä Mikael-juhlia. Edellisen päivän syysmarkkinat olivat onnistuneesti ja yhteisöllisesti vietetty iloisissa merkeissä- siitä kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille! Nyt hiljennyttiin juhlatiloissa tarinoiden ja esitysten äärelle. Koulun pienimmät oppilaat, 1.-3.luokkalaiset, juhlivat yhdessä ja isommilla oppilailla oli oma juhlansa myös.   Pienten juhla …

Parasta Jyväskylässä

Parasta Jyväskylässä   Kotiseutu on isänmaan sydän: sen pohjalta lähtee se tie, jota myöten ihmisyys astuu, liki toistansa kansoja vie. Martti Korpilahti   Koulumme 4. luokka kuvailee kotikaupunkiaan tähän tapaan: Parasta Jyväskylässä On kiva asua Keski-Suomessa! Tämä on niin kaunis kaupunki. Tykkään Jyväskylästä, koska olen syntynyt siellä. Parasta on se, …

Kun kylästä tuli kaupunki

Kun kylästä tuli kaupunki   Luokassamme vieraili valokuvaaja Jussi Jäppinen näyttämässä kuvia Jyväskylän historiasta. Oppilaat muistelivat kirjoitelmissaan vierailua seuraavin miettein:   Jussi Jäppinen tuli näyttämään kokoamiaan kuvia Jyväskylästä. Kuvia oli paljon. Oli oikein mielenkiintoista, kun sai nähdä monia kymmeniä vuosia vanhoja kuvia. Hän näytti vanhan kuvan Kävelykadusta, Vaasankadusta ja Mäki-Matista, …

Kieltenopiskelu on kivaa!

Kieltenopiskelu on kivaa!   Näin kuului ensimmäinen vastaus, kun kyselin viime viikolla 1. luokan oppilailta, mitä mieltä he ovat kieltenopiskelusta, kun syyslukukaudesta on kulunut muutama viikko. Jo viime toukokuussa pääsin kieltenopettajana kurkistamaan esiopetukseen vierailemalla Pikku-Otavassa ja Tähtitarhassa opettaen eskareille muutaman kerran englantia ja saksaa. Kevään eskarit ovat jo koululaisia, jotka …

3. luokan rakennusprojekti

3. luokan rakennusprojekti   Steinerkoulun opetussuunnitelmassa on 3. luokalla rakenteluprojekti ja tällä kertaa saimme yhteistyökumppaniksi partiolippukunta Jyväskylän Metsänkävijät. Rakensimme yhteistyössä eräkämpälle uuden puuseen, eli huussin. Yhteistyön aikataulun selvittyä alkoi suunnittelu ja mietimme luokassa porukalla miten huussi eroaa vesivessasta. Teema nivoutui mukavasti myös kolmannen luokan koko vuoden teemaan: ”talonpoikaiselämää ennen vanhaan”. …