Viikon kasvo: Tuija Laakso

 

Viikon kasvo: Tuija Laakso

 

Hei kaikille!

Olen Tuija ja toimin koulumme iltapäivätoiminta Sateenkaaren vastuuohjaajana sekä koulun hallinto- ja taloustehtävissä.

Työhistoriani ennen steinerkoulua sijoittuu koulunkäyntiavustajan tehtäviin erityislasten parissa. Muutin Jyväskylään vuonna 2006 Haapavedeltä ja sattumien kautta hain Jyväskylän steinerkoulussa avoinna olevaa koulunkäyntiavustajan paikkaa.

Olen nyt ollut talossa kymmenen vuotta , ensimmäisinä vuosina työskentelin koulunkäyntiavustajana luokissa, mutta vuosien varrella toimenkuvani on muuttunut.

Iltapäivätoiminta käynnistettiin viisi vuotta sitten steinerkouluun omana toimintana, jolloin hyppäsin vastuuohjaajan saappaisiin. Koulupäivä ja iltapäivätoiminta muodostaa yhtenäisen polun, jota lasten on turvallista kulkea.

Perheeseeni kuuluu mieheni ja aikuinen poika. Vapaa-ajalla nautin käsitöiden tekemisestä ja ulkoilusta. Tänä syksynä aloitin pitkän tauon jälkeen uudelleen sulkapallo harrastuksen.

Pieniä aarteita Sateenkaaressa

Iltapäivätoiminnassa pidän tärkeänä lasten osallisuuden ja osallistumisen vapaaehtoisuuden sekä päivän kiireettömän  ja myönteisen ilmapiirin. Minulle tärkeää on, että toiminta on monipuolista, suunniteltua ja laadukasta. Toiminnan suunnittelussa huomioidaan vuoden kiertokulku juhlineen. Arkipäivän ja juhlan vuorottelu luo rytmin ja ylläpitävät elämää.

Työssäni nautin arjen kohtaamisista lasten kanssa, he tekevät työstäni jokapäiväisen seikkailun!

 

Kiireettömästi yhteistä polkua!

Tuija