Steinerkoulun kesäpiha

 

Steinerkoulun kesäpiha

 

3. luokan oppilaiden mietteitä rakennustyön äärellä.

Me teemme luokan kanssa piharakennelmia. Rakennamme ne puusta.  Rakennamme esimerkiksi pergolan ja penkkejä. Uskon, että pergolasta tulee tosi hieno.  Pergola muistuttaa pientä mökkiä, jossa on kuisti. Siihen tulee neljä tukipilaria. Siinä on tasakatto. Siinä voi viettää aikaa kesällä.

 

 Olen odottanut rakennusprojektiamme kauan. Meidän luokka toimii hyvin yhdessä. Teemme töitä vuorotellen, yksi ryhmä kerrallaan. Luokka on jaettu neljään ryhmään.  Joka maanantai, keskiviikko ja torstai ryhmät menevät rakentamaan.

 

Neelan isä toi meille rakennuslavoja

 

Minä ja Kaarna kannoimme puulavoja penkkejä varten. Jotkut sahasivat. Työ on edistynyt hyvin.

 

Olemme sahanneet puisia lavoja penkkeihin sopiviksi. Se oli helppoa. Seuraavaksi haluaisin maalata penkit. Kun olemme kiinnittäneet lavat paikalleen, me maalaamme ne.

 

Penkkejä oli hauska rakentaa. Ne ovat koivun alla. Niistä tulee hienot. Jokaisen penkin väliin tulee kasvatuslaatikko. Tahtoisin, että joku penkeistä olisi keltainen.

 

 Me tehdään penkit niin, että laitetaan kolme lavaa päällekkäin ja yksi pystyyn. Minä ja Nico saatiin porata akkuporakoneella. Penkkien selkänojan taakse jää tyhjää tilaa. Sinne laitetaan kukkia.

 

Pergolan seinät on jo rakennettu. Se on vielä puunvärinen. Seuraavaksi tehdään katto. Ope neuvoo miten se tehdään. Minä tahtoisin, että pergola maalattaisiin turkoosiksi.( Pergolan voisi maalata vihreäksi, koska se sopii kasveihin.) Laitamme pergolan katosta roikkumaan kukkaruukkuja.

 

Penkkien selkänojien taakse jää tyhjää tilaa. Sinne laitetaan kukkia. Minusta olisi kiva, jos penkeistä tulisi valkoisia.( Minä haluaisin, että ne maalattaisiin sateenkaaren värisiksi.)

 

 Rakentaminen on kivaa! Jännittää minkälaisia niistä tulee!