Homma sai alkunsa pienestä vinkistä, hyvästä ideasta vanhemmilta. Joululomalta kouluun palatessamme ryhdyimme heti hommiin, vaikka suojasäätä riitti silloin vain hetkeksi. Ensimmäiset vaivoin työstetyt veistokset kuitenkin kurkkivat jo pihalta, tammikuun iltalamppujen katveesta, pimeille kujille.
Tuli lunta ja pakkasta, aina vaan. Veistokset hautautuivat pehmeiden kinosten alle. Mitä saattoi muuta tehdä kuin valmisteluja. Keräsimme pahvipurkkeja ja laskimme niihin vettä; purkkeja ja vettä, purkkeja ja vettä, useamman viikon ajan. Pakkasukko sai hommakseen jäädytellä meille telejä ja kalikoita veistospuiston tarpeisiin.
Helmikuun 11. päivä koitti sitten kauan odoteltu suojainen koulupäivä. Riuskat isät ja äidit sekä innokkaimmat oppilaat jäivät koulupäivän jälkeen iltapimeään saakka lumenkasaustalkoisiin ja muotoilemaan puistoomme uusia asukkeja. Seuraava aamu valkeni pakkaspäiväksi. Valmiiden lumikasojen veistely ja viimeistely kuvataidetunnilla kevätauringossa isolla porukalla oli juhlallista.
Veistospuisto elää ja muuntuu nyt päivä päivältä kiihtyvässä tahdissa. Kiinteistömiehet pudottivat kaiken kukkuraksi katolta valtavia lumikasoja seinien kupeelle. Jo seuraavana päivänä itse vuorenpeikko asettui iloisesti virnistäen puistoamme vartioimaan.
Lunta riittää, vaikka välillä sataisi vettäkin! Pallo on nyt meillä kaikilla! Veistospuisto ilahtuu vierailijoista ja ottaa mielellään vastaa kaikki pienet ja suuret taideteokset. Käy katsomassa, ihailemassa ja luomassa jotain uutta yhteiseksi iloksi!
