Korona vei Sallan

9. luokan oppilaat ovat jo kirmanneet kesälomalle, mutta vielä on mukava muistella viimeisten viikkojen puuhia tutussa koulussa. Ensi syksynä nyt perusopetuksen päättötodistuksen saaneilla on edessään uudet haasteet uusissa oppilaitoksissa, toivottavasti jokaisella heistä siinä kaikkein mieluisammassa vaihtoehdossa. 

Usean vuoden ajan luokan varainkeruun kohteena oli 9. luokan syksyllä toteutettava biologian ekoleiri Sallan Naruskassa. Nyt korona esti leirin toteuttamisen ja koko talvi seurattiin koronatilanteen kehittymistä ja oppilaiden kanssa mietittiin eri vaihtoehtoja. Toukokuun alussa päätettiin, että leirin sijaan järjestetään kolme vaelluspäivää eri luontokohteissa. Kohteiksi valikoituivat Leivonmäen kansallispuisto, Laulavan mörön polku Sumiaisissa ja Helvetinjärven kansallispuisto Ruovedellä. Vanhemmat osallistuivat vaellusmatkojen suunnitteluun ja myös toteuttamiseen, kiitos siitä. 

Vaelluspäivä Leivonmäen kansallispuistossa oli hyvää harjoitusta tulevia vaelluksia ajatellen. Helppokulkuinen reitti kulki poluilla ja pitkospuureiteillä halki metsän näyttäen keskisuomalaisen luonnon kauneutta soineen, järvineen ja harjuineen.  

Luonnon tarkkailun lisäksi oppilaat saivat tehtäväkseen laatia äidinkielen opettajan ohjeiden mukaisesti haikuja tunnelmistaan ja kokemuksistaan. 

Aamu on kylmä 

Aallokko iskee rantaan 

Kivikkopolku 

Retkellä oltiin

Useita harjuja noustiin

Makkaraa saatiin

Luonto on kaunis 

Luonto on värikästä 

Mä tykkään tästä 

Palella alkoi

Mä silti nautin siitä

Retkeilystämme

Söimme eväitä 

Metsästä löytyi vaja 

Siellä istua voi 

Jalkoja sattuu 

Juuria maassa paljon 

Mennään kotiin jo 

Toinen vaelluspäivä Sumiaisissa Laulavan mörön polulla tarjosi jo maaston puolesta hieman enemmän haasteita. Kyläyhdistysten ylläpitämä luontopolku polveili ylös ja alas jyrkkiä rinteitä. Kaakkovuoren näkötornista aukesi puunlatvojen yläpuolelta upea näkymä Keiteleelle. Polku kiemurteli metsässä yli Lahdenmäen ja Laulumäen laskeutuen järvenrantaan. Paluumatkalla kuljimme muinaisrantaa pitkin. Kuvataiteen historian opettaja oli antanut oppilaille tehtävän kuvata retken aikana itselleen mieluisia maisemia. Aiheen käsittely jatkui seuraavana päivänä koulussa, kun pitikin piirtää samaa maisemaa pyydetyllä tyylillä. 

Kolmas vaelluspäivä toteutettiin Ruovedellä Helvetinjärven kansallispuistossa. Ennen vaellukselle lähtöä piipahdimme Runebergin lähteellä. Vaellusreitti kulki Haukanhiedalta Helvetinkolulle. Haukanhiedalla oppilaat tutkivat maantiedon opettajan maastokarttaa etsien sijaintia. Rohkeimmat uskaltautuivat uimaankin alkukesän viileässä vedessä. Vaellusmatkalle osui lukuisia pitkospuureittejä ja jyrkkiä rappuosuuksia. Helvetinkolun jyrkät kalliorinteet, rotkoseinämät ja solisevat purot olivat vaikuttava näky.  

Paluumatkalla bussissa oppilaat kirjoittivat ajatuksiaan vaelluksista. 

Vaellukset olivat lämpimiä ja mukavia. Nuotio lämmitti minua. 

Retket olivat ihan ok. Evästauoista nautin eniten, kävelystä en niinkään. 

Reissut olivat ihan hyviä kuumuudesta ja tuulesta huolimatta. 

Vika retki oli paras. 

Mukavia reissuja ja hyvät kelit jokaisena päivänä. Viimeisin retki oli paras. 

Sää suosi kaikkina vaelluspäivinä. Leivonmäellä tuuli voimakkaasti ja jopa koleasti, Sumiaisissa säätiedotuksessa luvattu sade ei tullutkaan ja Helvetinjärvellä oli suorastaan helle. Suomen luonto näytti parhaat puolensa hehkuen alkukesän vihreänä, suopursu jo hieman tuoksui ja mustikat, puolukat ja käenkaalit kukkivat. 

Kokemus olisi voinut olla erilainen, jos lämpötila olisi ollut kymmenen astetta alempi ja olisi satanut kaatamalla. Nyt saatu vaelluskokemus eri kohteissa jäi varmasti mieleen positiivisena kokemuksena ja reitti voi kulkea kohti kansallispuistoa toistekin. Lähimetsästä on hyvä aloittaa! 

Paula Keskinen