Havaintopäivityksiä

Äidinkielen jaksolla etäkoulussa ollessaan 6. luokan oppilaat ovat herkistelleet korviaan ja avanneet silmiään niin sisällä kotona kuin ulkona kävelyretkilläänkin.

SÄÄHAVAINTOJA AAMULLA IKKUNASTA

Ulkona on aurinkoista ja lunta on pelkästään ojissa ja tien reunoilla. Ulkona on myös hieman kosteaa. Näen ulkona jäätyneen järven, puita ja taloja, näen myös pienen saaren. 

Tänään ulkona on hieman kostea, pilvinen ja ankea sää. Siellä ei tuule eikä sada, vaan on aivan tyyntä. Maassa on paljon kuralätäköitä ja mutaa, mutta joillakin nurmikkoalueilla näkyy muutamia pieniä kukkia

On hieno keli, aurinko paistaa ja tuulee lempeästi ja hiljaa. Ruoho vihertää ja linnut laulavat. Haravointihommat odottavat. 

Ulkona on aurinkoista, vaikka jotkut paikat jäävät varjoon talomme taakse.

Lumi on jo sulanut, vaikka viime viikolla vielä satoi lunta.

Vaikka on vasta huhtikuu on jo 10 astetta lämmintä. En tiedä milloin pääsemme paistamaan makkaraa.

Sää on tänään aurinkoinen. Tuulee hiukan.

Järven jää on sulanut, sinne voisi mennä uimaan.

Ulkona on aurinkoista ja kirkasta, eikä pilviä näy taivaalla. Näen ikkunasta paljon puita, jotka huojuvat hiljaa.

Ulkona on aurinkoista, eikä yhtäkään pilveä näy taivaalla. Puiden oksat heiluvat vähän eli tuuli ei ole voimakas. Näen ikkunasta naapuritalon ja takapihan metsän. Tänään on tulossa kirkas, aurinkoinen päivä.

Ulkona on aurinkoista, lämmintä, tyyntä ja rauhallista, mutta maassa näkyy vielä kastepisaroita. Jos tällainen keli jatkuu, uskon, että pian ulkona tarkenee liikkua pelkässä pitkässä T-paidassa ja shortseissa, mikä olisi todella mukavaa. Seiniin lankeaa tummia varjoja, jotka ovat auringon kirkkaan valon aiheuttamia. Sinisellä taivaalla näkyy muutamia pilviä, jotka ovat valkoisia ja pehmeän näköisiä. Tästä päivästä tulee todennäköisesti aika lämmin ja poutainen, kuten eilisestäkin.

LEMPIPAIKKANI KOTONA

Lempipaikkani kotona on oma huoneeni. Huoneeni on hieman sotkuinen. Huoneessani on seinällä julisteita. Minulla on sohva ja televisio, pöytä, tuoli, seinällä pari kitaraa ja basso, maassa piuhoja ja vahvistin. Ja minulla on tietenkin myös sänky. Istun lempipaikallani eli sohvalla, näen televisiopöydän ja television, seinällä kitarat ja basson, sänkyni ja television heijastuksesta itseni. Tunnen käsilläni sohvan pinnan ja jaloillani kylmän lattian. Kuulen oman hengitykseni ja viereisestä huoneesta pyykinpesukoneen äänen. 

Minun kitarani on minulle tärkeä, koska sillä on kiva soittaa. Puhelimeni on myös minulle tärkeä, koska pystyn ottamaan sillä kavereihin ja perheeseen yhteyttä. Kaikista näistä minulle tärkein on Rane, koska olen saanut sen jo 7- vuotiaana ja koska se on niin suloinen. 

Meidän olohuone on paikka, jossa vietän paljon aikaa. Olohuoneessa on pehmeät sohvat ja televisio sekä kattotuuletin, joka pitää hiljaista huminaa, mutta ei kuitenkaan häiritse. Olohuoneessa on mukava oleskella. 

Lempipaikkani on sänky omassa huoneessani. Sen päällä on kiva lukea, nukkua ja katsoa elokuvia. Se on pehmeä ja pedattu.

Lempipaikkani tuntuu karhealta ja lämpimältä. Se on nokinen ja musta. Paikka myös narahtelee. Kun siellä kuuntelee, kuulee huminaa.

Minulla on meidän kodissamme monta lempipaikkaa, mutta tänään valitsin niistä oman huoneeni parven. Se näyttää pehmeältä, lämpimältä, värikkäältä, kauniilta, pirteältä ja kutsuvalta. Kuulin kellon tikitystä, perheenjäsenten puhetta ja ulkoa kantautuvaa lintujen laulua.

Aina kun olen tässä paikassa tulen uniseksi. Liimasin sänkyni alaosaan tähtitarroja

ULKONA

Lempipaikkani ulkona sijaitsee lähimetsässä. Lempipaikkani on kiven päällä. Kiven päällä on paljon sammalta ja siinä on kiva istua. Kuulin istuessani lintujen laulua. Paikalla oli aurinkoista. Paikalla oli myös aika kuuma. Tunsin käsilläni sammalen pehmeyden. 

Minun lempipaikkani ulkona on meidän parkkipaikka, koska siinä voi skeitata. Siinä on vaneri, jota voi hyödyntää skeittaamisessa.

Käteni yltävät puun ympäri. Puu tuntuu sileältä ja näyttää alhaalta katsottuna todella hienolta.

Vuorijalava: puu on ruskea ja punertava ja hieman harmaa, oksat ovat harvat ja ohuet latvasta. Runko tuntuu karhealta ja siinä on monta eri kerrosta. Jokainen oksa näkyy.

Minun puuni on koivu ja se näyttää tosi vahvalle. Se on ainakin 15 m pitkä. Puulla on tosi isot oksat ja latvus. Minun käteni eivät mahtuneet puun ympärille.

KÄVELYLLÄ

Tourukadulta käännyn Rinnekujalle ja kuulen lintujen viserrystä. Kuljen Tourujoen sillan yli ja kuulen veden solinan joessa. Kuljen Tehtaankatua pitkin. Nyt puhaltaa pohjoistuuli ja on vähän viileämpää. Kävelen Tourujoen suojelualueelle ja kuljen hetken sen viertä. Kun pääsen hautausmaan ja Puistokadun kulmalle näen paljon ihmisiä liikkeellä.

Lähdin pihasta Kansakoulukatua ylöspäin. Aallon kerrostalon pihassa oli pihatalkoot, joissa oli ainakin viisi ihmistä. Jatkoin matkaani kohti keskustaa, kunnes tulin Yliopistokadun risteykseen. Käännyin vasemmalle päästäkseni Puistokoulun kulmalle. Puistokoulun pihassa oli paljon perheitä, mikä kummastutti minua suuresti.

Menin ulos koirani kanssa, kävelimme pihan läpi ja käännyimme vasemmalle hiekkatielle. Menimme tietä alas, tuuli puhalsi ja linnut lauloivat ja lehdet vierivät tuulen mukana. Näin kävelijöitä, jota olivat pukeutuneet talvisesti. Kävelimme tietä, joka meni talojen ohi ja yhden talon aidan raosta kurkisti koira.

Kävin lenkkeilyttämässä koiraani kotini lähiympäristössä, vaikka ei vielä ollut sen päivälenkin aika. Tunsin pienen tuulenpuuskan, joka puhalsi kasvoihini virkistävästi. Talojen vieressä oli iso rykelmä sinisiä kukkia, joka näytti ihan vesilammikolta.

Lähdin pihasta Alvar Aallon tielle, josta käännyin Jänistielle. Ojissa virtasi vähän vettä, kun kävelin ohi. Kävelin rantaan Vuorenlahdenkadulle, josta rantaa pitkin laiturille. Siellä tuuli paljon ja vesi oli kylmää.

Kävelin metsässä noin 20 metriä, kun ohitin suuren kiven oikealta. Kävellessäni huomasi oravan, jota jäin katsomaan hetkeksi. Käännyin takaisin, kun muistin lempipaikkani ja näin lempikiveni, joten lähdin sitä kohti. Kiipesin kivelle ja katselin ympärilleni. Näin jäniksen, joka juoksi talon pihassa, tikan, joka nakutti puuta, kuulin linnunlaulua ja junan. Laskeuduin kiveltä ja lähdin takaisin. Kulkiessani hyppäsin nuoren kaatuneen puun yli. Kuulin koirien haukkuvan ja sitten käännyin vasemmalle ylittääkseni tien. Tien toisella puolella katsoin taivaalle. Se oli vaaleansininen.

 Lähdin kävelemään kotioveltamme pientä soraista tietä ylöspäin, jossa lähipuistomme sijaitsee. Kävelin ohi keinujen, joissa keinui kaksi pientä lasta vanhempineen. Ulkona oli ihanan rauhallista eikä ihmisiä näkynyt paljoa. Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan linnunlaulua, joka kuului lähellä olevasta männystä. Jatkoin matkaani toista puistoa kohti. Siellä ei ollut ketään, joten päätin istahtaa hetkeksi verkkokeinuun.

Orava oli ihan paikallaan, vaikka autoja meni ohi.