Viikon kasvo: Noora Auvinen

 

Viikon kasvo: Noora Auvinen

 

Hei

Olen Noora Auvinen ja toimin steinerkoulussa koulunkäynnin, sekä iltapäivätoiminnan ohjaajana. Olen lastenohjaaja koulutukseltani ja toimin työssäni nyt neljättä vuotta. Vapaa-ajalla viihdyn perheen ja ystävien seurassa. Tykkään liikkua luonnossa, pyöräillä, retkeillä ja lasketella. Olen musiikin suurkuluttaja ja käyn usein keikoilla.

Steinerpedagogiikan pariin ajauduin vuonna 2001 Kuopiossa, kun pääsin töihin steinerpäiväkoti Pikku-Saimaan. Ihastuin pedagogiikkaan, koska siinä yhdistyi niin monta omiin arvoihini liittyvää asiaa. Kodinomaisuus, tarinat, luonnonkiertokulun, sekä vuodenaikojen seuraaminen, temperamenttikasvatus kaikki tuntui omalle. Työn kautta perehdyin ja luin kirjallisuutta. Sieltä päädyin töihin myös Kuopion steinerkouluun, missä työskentelin kunnes esikoiseni syntyi. Kuopus syntyi pari vuotta myöhemmin. Olen työskennellyt myös Jyväskylässä päiväkoti Pikku-Otavassa kotiäitivuosien jälkeen, josta ajauduin koululaisten pariin Jyvälän kautta steinerkouluun.

Aamupäivät työskentelen opettajien ja oppilaiden apuna luokissa ja iltapäivät iltapäivätoiminta Sateenkaaressa. Sitä pyöritämme Tuijan ja Villen kanssa suurella ilolla. Pyrimme joka viikolle keksimään mieluista ja monipuolista tekemistä, että lapset viihtyisivät Sateenkaaressa. Niin huippujen lasten ja vanhempien kanssa saamme työskennellä joka päivä.

Olen lisäksi myös kovin tyytyväinen steinerkoulun vanhempi. Lapsissani näen, miten motivoituneita he ovat oppimaan ja innoissaan kertovat koulussa oppimistaan asioista. Steinerkoulun opetuksessa minulle on tärkeää mielikuvituksen tukeminen tarinoilla ja leikeillä, jakso-opetus, aamurytmiset, juhlat ja luonnon kiertokulun seuraaminen. Oppiminen konkreettisesti tekemällä, piirtämällä ja tuottamalla itse tekstit vihkoon. Se, että välillä tehdään ahkerasti laskentoa ja kohta jo purkitetaan hilloa tai lähdetään metsää tutkimaan. Minulle on myös tärkeää, että koulumme on pieni yhteisö, mihin on hieno kuulua ja missä kaikista ollaan kiinnostuneita, sekä pidetään huolta.

Oikein tunnelmallista talven odotusta!

Noora