Blogitekstit ajalta 10/2017

5.-6. luokan fysiikan opiskelua

5.-6. luokan fysiikan opiskelua   Kaksi viikkoa sitten 5.-6. luokan oppilaat aloittivat fysiikan opiskelun. Kahden viikon aikana olemme tutkineet akustiikan ja optiikan perusilmiöitä. Syysloman jälkeen luvassa on vielä sähköoppia ja magnetismia. Akustiikan ja optiikan tunneilla olemme tehneet erilaisia kokeita, joissa olemme tarkastelleet muun muassa esineen materiaalin ja koon vaikutusta äänen voimakkuuteen ja korkeuteen sekä valoa, värejä ja varjoja. Kokeiden tekeminen onkin ollut oppilaiden mieleen. Seuraavassa oppilaiden ajatuksia fysiikan jaksosta. Olemme tehneet monenlaisia kokeita. Esimerkiksi äänitestejä ja näköön liittyviä testejä. Fysiikka on hauskaa, koska teemme paljon pieniä kokeita. Pimeys koe oli hauska. Kokeet olivat ylipäätänsä hauskoja ja kivoja. Kokeet olivat mielenkiintoisia ja joitakin niitä voisi hyödyntää myös arjessa. Mielenkiintoisin koe oli kuppikoe. Kokeessa tutkimme äänen etenemistä. Parasta oli se, kun olimme pimeässä huoneessa ja yritimme erottaa värejä. Kivaa oli, kun katsoimme optisia illuusioita ja näkötestejä. Optiikan kokeet ovat hauskimpia, mutta myös akustiikka oli mielenkiintoista.            

Sadonkorjuun aikaa ja Mikael-juhlia

Sadonkorjuun aikaa ja Mikael-juhlia   Syyskuun 29.päivänä kokoontuivat luokat juhlimaan perinteisiä Mikael-juhlia. Edellisen päivän syysmarkkinat olivat onnistuneesti ja yhteisöllisesti vietetty iloisissa merkeissä- siitä kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille! Nyt hiljennyttiin juhlatiloissa tarinoiden ja esitysten äärelle. Koulun pienimmät oppilaat, 1.-3.luokkalaiset, juhlivat yhdessä ja isommilla oppilailla oli oma juhlansa myös.   Pienten juhla aloitettiin monille tutulla yhteislaululla:   Jo pois lensi lintuset syystuulen teitä, kylmästä kangistui kukka ja heinä. Aurinko, se voimansa antoi, viljan kypsytti, maa sadon kantoi.